Viikonlopun käpsöttelyt ja kaviokuvia.

Lauantaina käytiin Janskun kanssa ostamassa Brandylle heijastinloimi ja häntäheijastin, jottei tarvitse aina lainata tallinomistajalta niitä. Saatiin myös tallinomistajalta lupa kokeilla häneltä satulavyötä, jotta saataisiin laitettua ponille pitkästä aikaa satula selkään ja poika pystyisi ratsastamaan helpommin, mutta eihän se tietenkään mahtunut. 110cm vyö ja liian lyhyt! Pullea poni vai lyhyet vastinhihnat?
No, virittelin kuitenkin Brandylle samanlaisen satulahuopavirityksen kuin itselläni on ollut, jotta saatiin rintaremmiheijastin kiinni ja ei muuta kuin poika kyytiin ja tielle kävelemään. Päätettiin ratsastaa kentälle, jossa olisin itse mennyt selkään kokeilemaan hieman miltä poni tuntuu. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pienoinen muutos... sillä poni karkasi.




Poni ja poika.

Brandy meni siis koko alkumatkan tyypilliseen tapaansa todella rennosti ja rauhallisesti. Välillä se nappasi kuusesta oksan ja jatkoi taas tallustelua. Isossa alamäessä se kuitenkin huomasi jotain pelottavaa, jota se jäi kyttäämään. Sanoin Janskulle, että rapsuttaa hieman sään vierestä ja pyytää eteenpäin. Poni lähtikin ihan kiltisti jatkamaan matkaa, kunnes pysähtyi uudestaan ja huomasin ponin ilmeestä että nyt jänskättää tosissaan. Olin menossa ottamaan ohjista kiinni, kun poni päätti kääntyä ympäri, jolloin pojalta lähti tasapaino ja hän valui kyljelle. Tästä Brandy sitten hieman hermostui, otti raviaskeleen ja poika mätkähti mahalleen maahan. Brandy pelästyi ilmeisesti sitä ja lähti täyttä laukkaa kotia kohti.

Päättelin että poni juoksee suoraan tallille, joten jäin auttamaan poikaa, jolle ei luojan kiitos tullut kuin naarmu polveen ja pieni jälki kypärän lippaan. Kun poika saatiin jaloilleen ja kävelemään, lähdettiin etsimään Brandyä. Poni olikin ollut ovela ja jättänyt meille johtolankoja siitä, minne oli mennyt. Ennen risteystä (jossa olin käynyt viime sunnuntaina) oli heijastinloimen häntäremmi. Uskoin kuitenkin edelleen että se on jatkanut kohti tallia, kunnes näin sillä pikkutiellä meidän heijastinloimen. Ei muuta kuin sinne ponin perään, mielessä pyörien koko ajan missä kunnossa se löydetään (kauhukuvat murtuneista jaloista vilisi silmissä). Jälkiä näkyi koko ajan miten se oli liukastellut. Siitä kivikostakin se oli laukannut läpi, minkä takia sunnuntaina käännyttiin takaisin päivä.

Vähän matkan päästä tuli ihana vanha herra joka ruotsiksi selitti että hänen pihan poikki oli juuri juossut poni ja hän tuli tarkistamaan onko sattunut jotain vakavaa. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen hän otti meidät kyytiin Gatoriinsa ja lähdettiin etsimään ponia. Jälkien perässä mentiin, kunnes erään tallin aidan vierestä löytyi hiestä märkä poni ja ihana nainen joka oli ottanut Brandyn kiinni ja korjaili sen varusteita paikalleen (satulahuopa oli mahan alla ja ohjat jaloissa). Hänkin kyseli heti että onhan meillä kaikki kunnossa eikä vaikuttanut ollenkaan närkästyneeltä. (Kokemuksia on siis vain niistä äkäisistä naapureista jotka on huutanut kun karannut poni/hevonen on mennyt heidän tontilla). Tarkistettiin ponin jalat ja katsottiin nopeasti miten se liikkuu ja ihme kyllä, se oli täysin puhdas liikkeinen, eikä olllut onnistunut saamaan naarmuakaan. Jopa bootsit oli pysynyt jalassa.

Kiittelin ja pyytelin anteeksi sekä vanhalta herralta että naishenkilöltä ja lähdettiin jatkamaan tallille päin. Jansku ei ollut pelästynyt onneksi tippumistaan niin paljoa että olisi tullut ratsastuspelkoa, vaan iloisesti kiipesi takaisin Brandyn selkään. Kotiinpäin tallustellessa juteltiin Janskun kanssa putoamisista ja siitä miten se itseasiassa jopa kuuluu omalla tavallaan ratsastusharrastukseen. Jokainen tippuu joskus ja yleensä siinä ei käy mitään pahaa. Tallilla tunnilta tulleet tytöt kertoivat myös Janskulle putoamisjuttuja ja sanoivat myös ettei se ole vaarallista vaan pitää heti kiivetä takaisin ponin selkään :)

Tänään lähdettiinkin isänpäivän kunniaksi koko perheen voimin tallille. Avokki ei ollutkaan käynyt vielä kertaakaan uudella tallilla, joten saatiin esitellä paikkoja. Haettiin poni tarhasta ja harjattiin ja varustettiin poni. Avokki ja poika syötti tietenkin melkein koko ajan porkkanoita, kun Brandy niiin tykkää niistä. Laitettiin jälleen muuten sama varustus kuin eilen, mutta lisättiin vielä pintelit ja jalkaheijastimet. Jansku kiipesi selkään ja lähdettiin kohti kenttää.

Meillähän on siis lähin kenttä 2km päässä, joten sinne kävellessä tulee hyvät alkukäynnit tehtyä. Jansku sai ratsastaa koko matkan sinne ja takaisin, tällä kertaa tosin olin ottanut ponin riimunnaruun kiinni. Pelkästään siinä alamäessä missä tippuminen sattui, Janskua hieman jännitti, mutta muuten sekä poni että poika meni rennosti.

Team Heijastin liikenteessä.

Kentällä vaihdettiin kuskia että saan hieman testailtua miltä poni tuntuu. Työinto lopahti kyllä samantien kun päästiin kentälle. Taivuttelin kuitenkin hieman ja kokeilin pätkän raviakin. Olihan se melkoisen jäykkä, mutta onhan se toisaalta ymmärrettävääkin että lihakset on hieman jumissa sellaisen laukkaspurttailun jälkeen mitä poni eilen harrasti.

Hieno kouluponi, kuski vaan voisi nostaa katseen ylemmäs.

Noin 10 minuutin taivuttelun jälkeen tehtiin taas kuskin vaihdos ja lähdettiin kohti tallia. Taaskaan ei ollut mitään ongelmia, poni tallusteli tyynen rauhallisesti vaikka autoja suhaili ohi.

Tallilla hoidettiin poni ja kuvailtiin taas kaviot. Tässä siis jälleen kaviokuvia:

Oikea etujalka. Säde näyttää nyt pahalta, kun siitä on lähteyt isoja paloja pois.
Kuvassa oikealta puolelta näkyy selkeä monttu, josta on säde lähtenyt  Fiksummat voisi kertoa tarvitseeko huolestua.

Vasen etujalka. Säde on tässä ehjemmän näköinen, muttei kuitenkaan vielä terve.
Terveisiin säteisiin on vielä pitkä matka, mutta kyllä tässä onneksi koko ajan tulee edistystä.

Laitoin Vainikan Aitalle kyselyä, tekevätkö he vuolukeikkoja tänne päin ja vastauksena sain ettei ainakaan nyt aikataulussa ole Raaseporiin päin ajoa. Joudunkin siis vielä itse mietiskelemään noiden kavioiden kanssa. Etusissa huomaan että aiemmin olemattomat sivutuet ovat alkaneet kasvamaan. Onkohan niistä siis jossain vaiheessa haittaa ja pitääkö niitä vuolla jotenkin? Myös tuota valkoviivaa olen katsellut että onkohan se ihan oikean näköinen. Kamala pohtiminen jatkuvasti miten saan vuoltua ja raspattua kavioita hyvin ja oikein. Myös netistä tottakai harva se päivä etsin tietoa vuolusta. Ja tähänkin pätee sanonta "tieto lisää tuskaa", sillä huomaan että meillä on vielä pitkä matka terveisiin kavioihin. *huoh*